3/16/2014

Long weekend

Perjantai tuli ja meni taas. Vietin sen perinteisellä tavalla kavereitteni kaa löhöilemällä emilialla ja juoruamalla. Okei me ei juoruta ihmisistä puhutaan ihan sivistyneesti! Tietenkin mässätiin. Eihän me muuta tehdäkkään. Äiten synttärikahveet oli eilen ja samoin meidän ykkösten bändikonsertti koskarissa. Itse en esiintyny toki, mutta MAHTAVIA esityksiä. Oli kyllä mahti päivä! Tein synttäreille kolmee jälkiruokaa fetakasvis-piirakka, mokkapaloi ja hurmaavan marjakakku. Onnistu hyvin ja sain paljon kehuja kokkauksistani. Sukulaiset tuli käymään ja oli ihanaa nähdä niitäkin pitkästä aikaa varsinkin mun pikkusia eli serkkuja ja kummityttöäni. Tänään olisi plääninä raamattupiiri noin yli tunnin päästä ja tosiaan keksittiin itte, että olis kiva alottaa semmonen ja vihdoin saatin sovittuu aika ja paikkakin.


Perjantaina tämmösellä asukokonaisuudella liikkeellä! Aah mustikka&jäätelö on mun uus love.

Mulle annettiin tehtävä ottaa kuvia meidän bändikonsertista ja vihdoinkin onnistuin ottaa jotenkin hyviä kuvia mainostaan meidän koulua. Toivottavasti opettajakin tykkää. Siellä oli tosiaan bändien lisäksi vielä flash mob ja kuoro. tehtiin itte koreografia flash mobiin ja kaikkee. Ja sit mä myöhästyin sieltä vitsi ketutti sen jälkeen kyllä.







Kira kummityttöni! Oikeesti en usko vieläkään että Kira on mun kummityttö! Kauhee vauvva kuume onneks on toi kaikkien sulattama pikkunen olemassa.


Till next time bye!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti