Keskityn vaan korvissani soivaan musiikkiin. Ei ne tiedäkkään kuinka hyvää musiikkia mulla korvissa onkin. Aahh miksi musiikki saa kaiken näyttämään niin erilaiselta? Sen takiako että se on kuin alaston mies sanoiksi puettuna. Totta ilman mitään piilottamatta.
Saan outoja katseita vai tuijottelenko minä vain kaikkia.
Olen melkein kaatua pyörällä näiden pölkky päiden takia ja kengän phjani ovat liukkaat kuin pulkka pulkkamäessä. Liikumme kuin sotilaat vailla päämääräänsä. Kuinka monta ajatusta, hajua ja tuntemusta tännekkin hämeenkadulle mahtuu..
Tekisi mieli hypätä satulasta kuin tanssilattialle vetämään omaan freestylia, mutta ainiin unohdin jo melkein olemme Suomessa ja kaikki tollainen on OUTOA ja liian ERILAISTA TÄNNE.
Olenko vahva vai vain heikko kuin perhosen siipi joka tarvitsee vain yhden kosketuksen kaatuakseen.
Päätin väärin, vaikka luulin päätteleväni oikein.
Haistan taas tuon tutun hajun Hatanpään valtatiellä, pakollinen ohitettava este ennen kotia menoa keskusta päin. Haju muistutta Afrikan vessoja.
Tuntuu kuin olisin leijona häkissä vailla vapautta.
Tosille liike on sanan vapautta toisille tuskaa, miksi?
Poljen liian pitkää ja en enään huomaa puskevaa kuumuutta
koska en halua tulla kipeäksi.
Ohitan koulun ja tuskani, mutta onneksi olen jo kotona.
Mies katsoo kun tyttö ripeästi sulkee pyöränsä kuin peläten murhaajaa tai sitten joku oli jo tehnyt hänelle jotain mistä tuo tytön herkkä elekieli kertoi.
Vielä hän katsoo tytön pääsevän sisälle.
Tuo mies oli hänen suojelusenkelinsä.
